Työtapamme

Työstä sopiminen

Ennen työskentelyn aloittamista teemme kunkin työntekijän kanssa kirjallisen työsopimuksen, jossa sovitaan palkkauksesta ja muista työsuhteeseen liittyvistä asioista. Työsopimuksen teon yhteydessä käydään läpi myös kehykset, joiden puitteissa työskentely tapahtuu sovitussa työpisteessä.

Varsinaisen työjärjestyksen tekemisestä vastaa pääasiassa työtä ohjaava ja valvova toimipisteen ylilääkäri. Usein onkin hyvä keskustella hänen kanssaan puhelimitse tai käydä jopa paikan päällä tutustumassa työympäristöön.

Etenkin pitkien sopimusten aikana on luonnollista, että elämäntilanne saattaa muuttua. On hyvä muistaa, että tällöinkin olemme tukenasi ja pyrimme löytämään kanssasi mahdollisimman hyvän ratkaisun muuttuneeseen tilanteeseen.

Perehdytys

Työskentelyn alkaessa järjestetään tarvittava perehdytys yksikön toimintaan sekä käytettäviin ohjelmistoihin. Päivystyspisteiden osalta perehdytyksen järjestää ringinvetäjä, muutoin yleensä työpisteen ylilääkäri. Päivystäjien käytössä ovat myös extranetista löytyvät kirjalliset ohjeet kyseiseen päivystykseen sekä käytettävään potilastietojärjestelmään.

Työajan seuranta

Työkuukauden aikana työntekijät pitävät kirjaa tekemistään työpäivistä ja tunneista - tiedot kunkin työpäivän osalta kirjataan Mediverkon tunti-ilmoitusjärjestelmään kuukauden päättyessä. Tuntitiedot voi tallentaa järjestelmään myös päivittäin tai viikoittain. Työaikojen osalta noudatetaan kunkin toimipisteen käytäntöä ja mahdolliset ylityöt voidaan tasata sopivissa jaksoissa.

Koulutus

Työpisteessä järjestettävät koulutukset ja yhteispalaverit kuuluvat olennaisena osana myös Mediverkon kautta työskentelevien lääkäreiden työjärjestykseen. Eurolääkäreillä on lisäksi henkilökohtainen tutor, joka ohjaa ja opastaa työpisteessä. Lisäksi järjestämme itse kuukausittain koulutustilaisuuksia, joihin kaikki ovat tervetulleita.

Europalveluita suorittavilla sekä muuten pitempään päivätöitä tekevillä on myös käytössään henkilökohtaista koulutusrahaa, joka mahdollistaa osallistumisen itse valittaviin koulutustilaisuuksiin muun muassa lääkäripäivien yhteydessä. Työjärjestykseen voidaan tällöin varata koulutusvapaata.

Työsuhdeturva

Työsuhteen aikana työntekijän saattaa kohdata tapaturma tai sairaus. Tällöin on hyvä tietää, että Mediverkon työntekijät ovat vakuutettuja tapaturmien varalta IF:ssä ja että työterveyshuollostamme vastaa Mehiläinen.

Sairausloman aikanakaan ei työntekijämme jää korvauksetta, vaan sairausajan palkka tulee lakisääteisesti tilille. Alle kuukauden kestäneissä työsuhteissa maksetaan 50% palkasta ja sitä pitemmissä työsuhteissa täydet 100% palkasta 10 ensimmäiseltä sairauspäivältä. Tämän jälkeen KELA maksaa sairauspäivärahaa aina 300 arkipäivään saakka. Muut KELA:n etuudet, kuten äitiys-, isyys- ja vanhempainraha kuuluvat yhtälailla Mediverkon työntekijöille kuin virkasuhteisille lääkäreillekin.

Mediverkon työntekijöille kertyy myös eläkettä normaaliin tapaan, työeläkelain (TyEL) mukaan. Eläkevakuutusyhtiönämme on Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma.