Hallitus
Janne Järvenpää
Janne Järvenpää on yksi Mediverkon perustajäsenistä ja toimii hallituksen puheenjohtajana. Mediverkko-konsernin emoyhtiön, Mediverkko Yhtymä Oy:n, toimitusjohtajana Jannen vastuulla ovat konsernin taloushallinto, yrityssuunnittelu sekä uusien palveluiden ja liiketoiminta-alueiden kehittäminen ja käynnistäminen.
Ennen siirtymistään täysipäiväisesti Mediverkon palvelukseen Janne toimi lähes kuusi vuotta eri johtotehtävissä kansainvälisen tietoliikennealan jättiyrityksen Cisco Systemsin palveluksessa, viimeksi Cisco Systemsin Baltian liiketoimintojen toimitusjohtajana (General Manager) ja CEE (Central and Eastern Europe) -organisaation johtoryhmän jäsenenä.
Ennen Ciscoa Janne toimi viisi vuotta liikkeenjohdon konsulttina kansainvälisessä strategiatalossa Bain & Company:lla yhtiön Tukholman, Lontoon ja San Franciscon toimistoissa. Bainilla Janne toimi neuvonantajana pääasiassa suurille yritysasiakkaille ja pääomasijoittajille yhtymästrategioihin, kasvustrategioihin ja yritysostoihin liittyen. Jannen asiakkaina oli myös terveydenhuollon ja henkilöstöpalvelualan yrityksiä.
Oulusta kotoisin oleva Janne on perhetaustaltaan ja sydämeltään yrittäjä, ja on Mediverkon lisäksi ollut perustamassa tai kehittämässä myös muita kasvuyrityksiä. Janne on asunut, työskennellyt ja opiskellut yhdeksässä eri maassa ja puhuu suomen lisäksi sujuvaa englantia, ruotsia ja ranskaa. Lomat sujuvat perheen kanssa yleensä matkustaen ympäri maailmaa. Muutoin Janne harrastaa vapaa aikanaan ruuanlaittoa, sukellusta, telemark-hiihtoa, purjehdusta ja kuntoilua. Janne on naimisissa ja hänellä on kolme poikaa.
Janne Järvenpää on suorittanut MBA-tutkinnon kansainvälisessä liikkeenjohdon instituutissa INSEAD:ssa Ranskassa. Hänellä on myös ranskalainen ekonomin tutkinto (Diplôme de l`Ecole Supérieure de Commerce de Dijon) ja KTM-tutkinto Helsingin Kauppakorkeakoulusta (Rahoituksen ja laskentatoimen laitos).
Carlo Meloni
Carlo Meloni on yksi Mediverkon perustajista ja yrityksen hallituksen jäsen. Hän vastaa Mediverkon terveyspalveluista Suomessa ja toimii konsernin varatoimitusjohtajana.
Ennen siirtymistään Mediverkkoon Carlo Meloni oli mukana perustamassa suomalaisen liikkeenjohdon neuvonantotoimisto Nordic Adviser Groupin media- ja telealan konsultointiyksikköä. Tätä ennen hän toimi kolmen vuoden ajan yritysjohdon neuvonantajana konsulttitoimisto Omnitelessä. Aikaisemmissa työtehtävissään Carlo auttoi pääasiassa suuria suomalaisia ja pohjoismaisia media- ja telealan yrityksiä löytämään vastauksia uusien liiketoimintojen käynnistämiseen ja yritysostoihin liittyviin kysymyksiin.
Carlo on opiskellut ja asunut seitsemässä eri maassa ja puhuu suomen lisäksi englantia, saksaa, ruotsia ja ranskaa. Lukuisista urheiluharrastuksista Carlon sydäntä lähinnä ovat koripallon ja laskettelun lisäksi ”Helsingin kovimmiksi treeneiksi” mainitut army-tunnit. Muusikkosuvun vesana Carlolle rakkaisiin harrastuksiin kuuluu myös klassinen laulu.
Carlo Meloni on suorittanut MBA-tutkinnon kansainvälisessä liikkeenjohdon koulutusohjelmassa INSEAD:ssa Ranskassa ja Singaporessa. Carlolla on myös diplomi-insinöörin tutkinto Teknillisestä korkeakoulusta (Teknillisen fysiikan osasto).
Ari Häkkinen
Ari Häkkinen on Mediverkon henkilöstöjohtaja ja laatupäällikkö sekä vastaa myös Mediverkko Partners –yhtiöistä.
Ari on aiemmin toiminut Mediverkko-konserniin syksyllä 2006 liittyneen Remedix Terveyspalvelut Oy:n osakkaana ja toimitusjohtajana. Vuosina 1999–2003 hän on toiminut potilastyön ohella Meilahden sairaalan röntgenosastolla digitaalisen oppimateriaalin kehittämiseen liittyvissä tehtävissä, ja lisäksi vuodesta 2003 sivutoimisesti radiologisten ohjelmistojen maahantuontitehtävissä.
Lääkärintyöstä Arilla on kokemusta yli kymmenen vuoden ajalta lukuisista erikokoisista julkisen terveydenhuollon yksiköistä eri puolilta Etelä-Suomea. Hän on työskennellyt terveyskeskuslääkärin tehtävissä yli kahdessakymmenessä kunnassa sekä työterveyslääkärin tehtävissä mm. HUS Työterveysyksikön toimipisteissä. Sairaalalääkärinä Ari on toiminut useissa HUS-alueen sairaaloissa.
Ari asuu perheineen Nurmijärven Rajamäessä. Hän on kiinnostunut työsuhde-, yritys- ja verojuridiikasta sekä erilaisista elämää helpottavista laadukkaista ratkaisuista. Vapaa-aikansa hän käyttää pääosin perheen parissa, kotia kunnostaen, valokuvaten ja perheen kanssa matkustaen. Aiemman aktiivisen musiikkiharrastuksen pohjalta Ari soittaa pianoa ja muita kosketinsoittimia.
Ari Häkkinen on suorittanut ylioppilastutkinnon Ruotsissa sähkötekniikkaa painottavalla linjalla. Hän on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopiston ruotsinkieliseltä opintolinjalta.
Toni Jäntti
Toni Jäntti on yksi Mediverkon perustajista ja Mediverkko Yhtymän hallituksen jäsen.
Ennen siirtymistään Mediverkkoon Toni oli lääketieteellisen tiedekunnan tutkijalääkärikoulussa, jossa hän tutki Ezrin-proteiinia ja sen roolia syövän synnyssä ja metastasoitumisessa. Väitöskirja oli jo hyvällä alulla Mediverkon viedessä mukanaan. Haaveena Tonilla on vielä jossain vaiheessa palata tutkimuksen pariin muun työn ohella.
Toni on opiskellut Helsingissä kansainvälisessä IB-lukiossa ennen lääketieteen opintojaan ja hän puhuu suomen lisäksi englantia, ruotsia, saksaa ja italiaa. Vapaa-aikanaan Toni laittaa mielellään ruokaa erityisesti italialaisen keittiön antimista sekä käy kuvaamassa vaimonsa Kristan kanssa niin vedenalaista kuin veden päällistäkin maailmaa.
Toni on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin Yliopistosta vuonna 2001. Sen jälkeen työkokemusta on ehtinyt kertyä Mediverkon palveluksessa jo lähes 30 eri työpisteestä - aina Hangosta Ilomantsiin saakka niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin. Lisäksi Tonilla on suoritettuna opintoja myös Teknillisessä korkeakoulussa tuotantotalouden koulutusohjelmassa.
Dan Karlsson
Dan Karlsson toimii Mediverkko Yhtymä Oy:n hallituksen jäsenenä. Dan Karlsson myötävaikuttaa Mediverkon hallitustyöskentelyssä rahoitukseen ja yrityskauppoihin liittyvissä kysymyksissä ja on mukana yhtiön strategia- ja toimintasuunnitelmien laatimisessa.
Danilla on pitkä tausta kansainvälisistä ja kotimaisista rahoitus sekä yrityskaupoista. Hän on viimeisen 15-vuoden aikana tehnyt kymmeniä yrityskauppoja ja rahoitusjärjestelyitä Suomessa, Pohjoismaissa, Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa. Dan toimii tällä hetkellä perustajaosakkaana yritysjärjestelyihin erikoistuneessa Access Partners osakeyhtiössä Helsingissä. Ennen siirtymistään nykyiseen tehtävään Dan toimi vuosina 1998-2006 Enskilda Securitiesin Helsingin konttorin yrityskauppaosastolla ja vuosina 1994-1998 Morgan Stanleyn yrityskauppa- ja johdannaisosastolla Lontoossa.
Dan on syntynyt ja asuu Helsingissä ja on työskennellyt Suomen ohella myös Englannissa ja Singaporessa. Hän puhuu suomen kielen lisäksi sujuvaa englantia sekä ruotsia ja saksaa. Koulutukseltaan Dan on kauppatieteiden maisteri.
