Mediverkko

Extranet

Rekisteröidy tästä

Hae

Varatie Vihti

Varatie Vihdissä nuoret osallistuvat arjen askareisiin aikuisten tuella ja opastuksella. Avainsanoja ovat yhdessä tekeminen ja vuorovaikutus: elämänhallintaa sekä sosiaalisia taitoja opitaan käytännön tasolla aktiivisen toiminnan kautta. Jokaisen nuoren yksilöllisiä taitoja ja kehitystä tuetaan harrastuksilla. Omahoitajuudella puolestaan taataan nuorelle turvallinen ja luotettava aikuissuhde.

Varatien kasvatustyön tavoitteena on pysäyttää nuoren kasvua ja kehitystä mahdollisesti vaarantava häiriökäyttäytyminen sekä tukea fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kuntoutumista. Työssä painotamme rajat asettavaa aikuisuutta, arjenhallintaa ja opiskelun merkitystä.

Nuorilla on mahdollisuus asua Varatie Vihdissä täysikäisyyteen saakka. Koti on kuitenkin siellä, missä sydän on, eivätkä ammatillisesti toimivat aikuiset ja kodikkainkaan ympäristö voi korvata omaa perhettä. Heti nuoren saavuttua Varatielle aloitetaankin suunnitelmallinen yhteistyö nuoren ja hänen perheensä kanssa kotiinpaluun mahdollistamiseksi. Luottamuksellista kasvatuskumppanuutta voidaan jatkaa niin kauan, kuin siihen on tarvetta: jälkihuolto ja tukiasuminen ovat osa Varatien toimintaa.

 

Lisätiedot ja paikkatiedustelut:

Lauri Jolula, yksikön johtaja, gsm 045 7732 4285

Lastensuojeluyksikkö Varatie Vihti
Jokikunnantie 64
03400 Vihti
puh. 045 7732 4426

Iso kuva: